CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

torstai 16. lokakuuta 2008

Mainos lastenlaulukonsertista


Heti alkuun tuo mainos, olen ulkosuomalaisjäsenenä upeassa kuorossa, josta olen viime aikoina nähnyt jopa unta! Tosin aika lailla painajaismaisia, vai miltä itsestäsi tuntuisi tajuta olevasi keikalla, laulamassa lauluja, joita et ole koskaan harjoitellut, olet unohtanut, että mitä ääntä laulat, etkä edes näe oudon jonojärjestelmän viimeisenä, että missä se kuorojohtaja huitoo?! Mietin ensin, että oliko tuo joku vihje, että voisi olla jo aika luopua porukasta, mutta en luovuta vielä, heivatkoon sitten Ilona minut ulos, jos huomaa ettei tuosta "kotirouvasta" ole enää mihinkään! 

Täällä ollaan sairastettu vatsatautia. Varpu oli oksennellut maanantaina aamulla, Säteen koulun sairaanhoitaja soitti tiistaina kolmen aikoihin, että noutaisinko oksentavan tytön kotiin, hetken kuluttua tulee ayi tyttöjen kanssa kaupasta ja sanoo, että Vuokko oksensi matkalla pari kertaa. Mä sitten keskiviikkona aamuyöstä päätin liittyä joukkoon, Sami ei ole oksentanut, mutta tuli tänään aiemmin kotiin, kun on pakki sekaisin ja huono oli, Imodiumit otti käyttöön jo aamusta, sillä eihän sitä töistä voi olla pois vaikka sitten tartuttaisikin kaikki muut... (mut kun on korvaamaton, niin on korvaamaton...)

Huomenna olisi tarkoitus lähteä aamusta Shanghaihin. Vaikka on aina huono omatunto, kun jättää lapset "yksin" kotiin, niin silti aika harvinaista herkkua tämä on, että kahdestaan jossain ollaan. Tiedän, että Suomessa monet lapset yökyläilee vaikka isovanhempien luona säännöllisesti, joka kerran viikkoon, joten ei tämä nyt niin kamalaa voi olla. Tiedän myös, että lapset viihtyy hyvin ayin kanssa ja häneen voi luottaa. Lisäksi olemme kuitenkin sen verran lähellä, että jos joku iso hätä tulee, niin pääsemme parissa tunnissa tänne. 

Ja formuloita mennään siis katsomaan. Minäkin, joka olen aina suunnilleen vastustanut moottoriurheilua, enkä edelleenkään kyllä tajua, että miksi niitä kamoja pitää roudailla ympäri maailmaa, että voi saastuttaa vielä vähän enemmän ajamalla pari tuntia ympäri rataa. Todella epäekologista! Ja sinne vaan minäkin menen, jo kolmatta kertaa. Yleensä puolet kisasta menee ennen kuin tunnistan suomalaiskuskien kypärät, pahimmassa tapauksessa ovat jo siinä vaiheessa keskeyttäneet... Mutta jos lopussa kuulee maammelaulun, niin se on kyllä upea tunne!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille, koitan ensi viikolla taas blogailla ahkerammin, vielä on vikat Japanin reissun kuvatkin laittamatta!

8 kommenttia:

jaana täältä toiselta puolelta jokkee kirjoitti...

Samaaminäkin ihmettelen. En ole ikinä ollut minkään sortin autourheilufani enkä varsinkaan formuloiden, mutta taas ollaan menossa! Ja onhan siellä aina ollut tosi hauskaa! Varsinkin suomalaisena niiden kaikkien Suomi-lippujen keskellä.;)
Koettakaa parantua koko sakki ja nähdäänpä sunnuntaina!

Suzhouren kirjoitti...

Jotain perinteistä totisesti puuttuu tästä syksystä. Olisin erittäin mielelläni Shanghain F1-kisoissa...

minna kirjoitti...

Sama juttu täällä tuon kahdenkeskisen ajan suhteen. En millään vielä raaski viedä poikia yökylään mummolaan, vaikka siitä on jo vihjailtukin ( että mieluusti ottaisivat ). Helpompi on, kun mummot tulee hoitamaan kotiin. Sitä ei ole vielä tapahtunut, että koko yötä oltas oltu yhtäaikaa poikien luota poissa... Ehtiihän tässä:)
Mukavaa formulaviikonloppua!

sennie kirjoitti...

Pikaista paranemista!! Ja oikein hyvää reissua teille, ihana kun pääsette kahdestaan!
Tule kurkkaamaan mitä blogissani on sinulle <3

Päivi kirjoitti...

Paljon onnea nimipäiväsankareille!!! Paketit tulee perässä. Halauksia meiltä kaikilta teille kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

18.10.08
Elina ja Pauli täällä lähettelevät nimipäiväterveisiä Satulle ja Säteelle aurinkoisesta mutta syksyisestä Espoosta!!! :) Laitetaan viestiä tänne, kun en tiedä, toimiiko sun meiliosoite nyt sitten? Tuliko Paulin kiitoskortti (ihan perinteisen postin kautta) muuten ikinä perille??? Hän on ollut ikionnellinen niistä Pokemon-korteista! :)E & P

Anonyymi kirjoitti...

Mitähän mahtaa formulaliputsiellä suunnassa kustantaa? meillä 8v poika hinkuaa kisoihin keskieurooppaan, kisalippu n 500e/hlö eli aika kallista lystiä eikä lastenlippuja tunneta..

Satu Kiinasta kirjoitti...

Minna, mutta on kiva, jos teillä on paikka minne viedä sitten, kun siltä tuntuu! Ja sitä ehtii kyllä vielä!

Sennie, kiitos tunnustuksesta!!!

Päivi, kiitos onnitteluista!

Elina, kyllä mun etunimi.sukunimi@iki.fi toimii, sinne vaan meiliä! Ei ole postikorttia näkynyt, laitoitkohan se uuteen vai vanhaan osoitteeseen? Kiva, että kortit tuli perille! Ja kiitos onnitteluista!

Anonyymi, täällä oli eri hintaisia lippuja, ihan halvin katsomo taisi olla tänä vuonna suljettu, kun ei porukkaa oikein tuonne tule. Mutta irtoaa kyllä halvemmalla kun 500e!