CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Retki huonekaluhalliin

Kävin tänään muutaman rouvan kanssa noin tunnin ajomatkan päässä Hangzhousta olevassa huonekalumyymälässä. Kyseessä oli kiinahuonekaluja ja antiikkia myyvästä Black Zebrasta. Itse en huonekaluja tällä kertaa tarvinnut, vaikka antiikkisen oloista sohvapöytää hieman etsinkin, ehkä löysinkin, mutta vielä mietin asiaa. Ostin kuitenkin vähän pikkusälää, isoja riisin- ym. säilytysastioita, niistä ei ole nyt kuvia, mutta kuvaan ne joku päivä. Kaupan päällisiksi sain mm. yhden melko ison terracotta-sotilaan, oli jopa ihan ehjä.















Kauppojen teon jälkeen kävimme paikan vierellä olevalla järvellä. Paikka oli kaunis ja meidät kutsuttiin sinne kesällä uimaan, meidät kutsuttiin myös paikan amerikkalaisomistajan järjestämiin grillibileisiin, saatamme jättää kuitenkin väliin :-)



Tämä ei kai kuitenkaan ollut se grillikatos, oikeasti bileitä vietetään herran "kaupunkiasunnolla".



Näimme myös melkoisen antiikkista asumusta, tällä oli ikää reilusti yli sata vuotta.



Ihan mukava reissu ja taas muutama juttu, mitä viedä täältä muistoksi mukana. Vaikka voi olla, että tekee mieli varastoida kaikki kiina muistuttavat jonnekin piiloon ettei tule ikävä :-(

Otin viikonloppunakin kivoja kuvia, mutta laitan niitä myöhemmin tällä viikolla. Hauskaa viikkoa!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Minustako Ekotähti?

Olen tv-kaistan kautta ladannut Emmerdalen lisäksi myös mm. Ekotähdet-ohjelmaa. Siinä on tehty ekologisesta elämäntavasta viihdettä. Jenni Pääskysaari ja Markus Tuukkanen menevät joka jaksossa jonkun julkisuuden henkilön kotiin/työpaikalle ja neuvovat kuinka tämä henkilö voisi muuttaa elintapojaan ekologisemmaksi. On ohjattu käyttämään oman auton sijaan junaa työmatkalla, hoidettu työpaikan kierrätys-piste kuntoon, vähennetty valaisimien määrää toimistokäytävillä, neuvottu kuinka järjestää ekot tupaantuliaiset ym., yleensä julkkis on saanut viikon aikaa suorittaa jotain tehtävää, esim. juuri joukkoliikennevälineisiin siirtymistä ja Markus on antanut aiheeseen liittyen havainnollisi esimerkkejä eli mm. kuinka monta jalkapallokentän kokoista metsäpalstaa kuluu vuodessa työmatkaliikenteeseen henkilöautolla ja junalla.

Mulle on ympäristönsuojelu ollut nuoresta asti tärkeää. Muistan lukioaikoina lainanneeni kirjastosta kirjoja ympäristönsuojelusta, en muista näkyikö se silloin mitenkään arjessa, tuskin. Kun muutin Samin kanssa yhteen asumaan, aloimme kyllä heti kierrättämään sellaisia jätteitä, mitä lähiympäristössä kerättiin. Muistelen, että meillä kerättiin heti ekasta asunnosta lähtien biojätettä, lehtiä ja pahvia. Koska olimme köyhiä opiskelijoita, emme kauheasti ostaneet mitään ja ostimme paljon kierrätysjuttuja kotiinkin. Suomessa asuessamme ostin myös suurimman osan lastenvaatteista kirpputoreilta.

Olen kuulunut aika moneen ympäristön- ja eläinsuojeluun liittyvään yhdistykseen, lisäksi olen Vihreän liiton jäsen ja ollut joskus jopa Espoossa kunnallisvaaliehdokkaana, taisin saada 75 ääntä :-)



Tällä hetkellä mun ekologinen jalanjälki on todella suuri ja suurin syy siihen on tietysti lentäminen! Lennämme joka kesä Suomeen ja takaisin ja sen lisäksi tulee käytyä ainakin kahdesti lomalla, onneksi ne lennot ovat sentään tänne lähemmäksi. Kiina on niin iso maa ettei kohtuullisen junamatkan päässä ole kovinkaan montaa paikkaa, mihin haluaisi lomalle mennä. Shanghain reissut tehdään nykyään aina junalla, ainoastaan matkalaukkujen kanssa autolla, mutta Suomen lentoja lukuunottamatta pyrimme lähtemään lomille aina Hangzhoun kentältä.

Haluaisin elää ekommin, mutta se on vaikeaa ja se suurin este on ihan omassa päässä! Kyllä mä asiaa paljon ajattelen, ei pidetä turhia lamppuja päällä, telkkari auki vain, kun sitä katsotaan, ei pidetä kotia talvella kovin lämpimänä (jo siitäkin syystä ettei sitä kunnolla lämpöiseksi saa) ja kesällä ei koiteta saada kovin viileäksi. Sekaroskien lisäksi meillä laitetaan sivuun lehdet ja paperit (paperinkeräystä saisimme kyllä tehostaa), pahvit, muovipullot, tölkit, lisäksi ayin kautta menee kierrätykseen vanhat vaatteet ja kengät, kirjoja ja pieniä kodin juttuja. Kaupassa kuitenkin välillä ihania juttuja nähdessään unohtaa miettiä, että tarvitsenko tätä oikeasti?



En osta itselleni juurikaan vaatteita tai kenkiä, osittain siksi ettei niitä täältä oikein saa, osittain siksi etten saa aikaiseksi mennä teettämään räätälille, mutta myös osittain siksi etten koe tarvitsevani montaa takkia ja montaa kenkäparia. Yleensä ostan kunnolliset hieman kalliimmat ja mieleiset kengät ja kuljen ne aika loppuun. Lapsille ostan vaatteita, liikaa, joskin olen vähentänyt selvästi! Heidänkin vaatteet koitan kyllä käyttää loppuun ja ne, mitä ei enää käytetä kierrätän eteenpäin.

Pyrin pitämään aina mukana kangaskasseja, niin en tarvitse muovikassia kaupasta. Suihkussa käydessä sammutan veden shampoon ja saippuan laittamisen ajaksi, saman opetan myös lapsille, ikävä kyllä lapset käyvät välillä isossa kylpyammeessamme, nyt talvella tosin vähemmän, sillä lämmin vesi loppuu ennen kuin amme on edes puolillaan, ehkä hyvä näin. En pese astioita juoksevalla vedellä ja koitan ayillekin tankata päähän, että pyykinpesukone pitää olla täynnä, paria paitaa kerrallaan ei tarvitse pestä. Koitan kesällä pitää aina omaa vesipulloa mukana ettei tarvitsisi ostaa pieniä vesipulloja, meillehän kotiin tulee vajaan 20 litran pönikkä vettä, mitä juodaan ja mistä tehdään ruokaa, pullot onneksi käytetään uudestaan.

Olen ajatellut, että voisin vähitellen opetella ekologisempia elämäntapoja. Tässä jotain ajatuksia:

- useammin bussi taksin sijaan, esim. täältä keskustaan päin mennessä
- hissin sijaan voisin joskus mennä rappusia pitkin, edes alaspäin
- enemmän kasvisruokaa, ainakin pari kasvisruokapäivää viikossa, ennen tänne muuttoa olimme kasvissyöjiä, joten ei pitäisi olla iso ongelma, mutta jotenkin liharuoan tekeminen tuntuu tällä hetkellä helpommalta
- vähemmän kaiken mahdollisen ostamista, sekä itselle, lapsille että kotiin, vähemälläkin pärjää!
- ruokaostoksia tehdessä pitää myös ekologisuus mielessä, ei turhia pakkauksia, ei ulkomailta tuotua, jos kotimaistakin (eli kiinalaista) saa helposti ja se ei aiheuta vaaraa terveydelle. Olemme mm. siirtyneet melko täysin ulkomaiseen maitoon, maitokohun jälkeen ei ole kiinamaito houkutellut kuin sillon, kun kahvi- & muromaito on loppu ja kioskilta saa vain kiinalaista



Olisi kiva kuulla, mitä ideoita tai neuvoja muilla olisi? Ja miten homma näkyy lukijan arjessa, käykö ympäristöasiat mielessä ollenkaan?

Oman ekologisen jalanjälkesi voit laskea mm. täällä ja täällä! Noissa painotetaan hieman erilaisia juttuja, tuossa ekassa sain aika pienen jäljen, jos kaikilla olisi yhtä pieni kun mulla, tarvittaisiin vain 0.4 maapalloa. Jälkimmäinen kertoi, että jalanjälkeni tarvitsee 11 hehtaaria metsää ja jos kaikki suomalaiset eläisivät kuten minä, tarvittaisiin noin kolmen Suomen verran metsää!

Ja vielä yksi linkki, kannattaa käydä katsomassa videopätkä pulloveden turhuudesta, jos et ole vielä nähnyt! PULLOVESI ON TURHAA!

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Päivää!

Onpas taas pitkä väli ollut kirjoittamisessa, pahoittelen! Ilmeisesti arki on aika tasaista menoa eteenpäin, paljon on usein ideoita, mistä voisi kirjoittaa, mutta usein ne tulevat yön pimeinä tunteina tai taksimatkalla kauppaan ja kirjoittaminen jää sillä kertaa. Mutta ehkä vielä innostun!

Tautitilanne on tällä hetkellä hyvä, perheestä 4/5 on syönyt ab-kuurin viimeisen viikon aikana, hieman eri vaivoihin ja kaikilla alkaa olla taudit parantuneet. Lisäksi vatsataudin ovat sairastaneet perheen kaikki tytöt, joten ehkä olemme kesään asti terveitä?

Kävimme Säteen kanssa Shanghaissa, tulimme eilen takaisin, olimme pari yötä. Torstaina kävimme ensin silmälääkärissä, kun vaikutti siltä ettei Säde näe kunnolla ja olihan se näkö huonontunut, vanhat lasit oli jotain -1 ja nyt on -2 eli ei ihme, että välillä siristelee! Mulla oli silmäleikkauksen jälkitarkastua ja näin paremmin kun viime kesänä, vaikka kovin pieniltä tuntui pienimmät e-kirjaimet!

(Tässä tekstiin sinänsä kuulumaton kuva Säteen kiinan läksyistä)



Säteen kanssa kävimme useammassa kirjakaupassa ja löysimme ihan kivasti kirjojakin! Säde on siitä hauska matkakaveri, että ei kaipaa hirveästi ohjelmaa, viihtyy hyvin kirjan kanssa ja on kiinnostunut monenlaisista asioista. Hänestä ei saa seuraa vaatekauppaan, mutta häntä kiinnostaa eläimet, ympäristö, ekologisesta jalanjäljestäkin puhuttiin, kun valittiin taksin sijaan metro Shanghaissa ja bussi täällä Hangzhoussa junalta tullessa ja kirjakaupastakin ostettiin monenlaisia kirjoja mm. nuorille suunnattu kirja Anne Frankin elämästä, keskustelimme matkalla sitten mm. sodasta.

Kävimme myös Shanghain Aquariumissa, siellä on tullut käyty jo useamman kerran, mutta edellisestä kerrasta taitaa olla pari vuotta aikaa. Siellä on kivasti otettu myös luonnonsuojeluasiat huomioon, kerrottiin haiden kalastamisesta ja Yangtze joen saastumisesta ja siitä, mitä saastuminen tekee joen kaloille. Yleensä tällaisissa yhteyksissä sitten kerron lisää aiheesta, mikä saastumista yleensä aiheuttaa ja miten me voidaan vaikuttaa asiaan.



Aquariumissa on jaettu kalan maanosittain ja näkyi siellä muitakin kun pelkkiä kaloja, tässä tutustutaan ei niin kovin elävään jääkarhuun:



Varpulla ja Vuokolla menee koulussa edelleen ihan mukavasti. Kumpikin osaa ainakin jotenkin kirjoittaa oman nimensä ja Vuokko sanoo melkein päivittäin jotain uusia sanoja englanniksi, jotain lyhyitä lauseitakin tulee. Varpu on edelleen usein aamuisin hieman vastahankainen, mutta iltapäivästä on aina iloinen tyttö eli koulussa tuntuu olevan ihan kivaa.



Koulun jälkeen jatkavat usein edellisenä iltana kesken jääneitä juttuja. Vuokko usein suurimman osan ajasta joko piirtää, värittää tai kirjoittelee kirjaimia. Usein pyytää mua tai Samia auttamaan nimien kirjoittamisessa, tänään harjoiteltiin mm. nimiä Jaana ja Lotta :-)

Legoilla on leikitty viimeisen viikon aikana varmasti enemmän kun viimeisen vuoden aikana yhteensä! Leikit saavat jäädä automaton päälle ja siitä on voitu aamulla jatkaa aamupalan jälkeen, mihin illalla jäätiin. Usein Sädekin ainakin hetken rakentelee Varpun ja Vuokon kaverina. Tässä Varpu ja Vuokko halusivat, että otan heistä kuvan prinsessalinnan kanssa, Varpu oli tarkka, että asento on prinsessamainen ja kuva tarkastettiin heti sen ottamisen jälkeen :-)



Ensi viikolla on tiedossa todennäköisesti taas paljon sadetta... Nyt on satanut niin paljon, että vähän kaikilla alkaa olla mitta täynnä ja lämpöä sekä aurinkoa todella odotetaan!

Oikein mukavaa viikkoa kaikille, palailen taas, kun on jotain asiaa!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Maanantain kuulumisia

Taloyhtiömme oli järjestänyt asukkailleen hieman viihdettä viikko sitten sunnuntaina. Kuulimme puolen päivän aikoihin pihalta rummutusta ja kun katsoimme ikkunasta, näimme hienon keltaisen härän kulkevan taloja ympyröivää tietä pitkin. Aikamme katsottu huomasimme, että toista kautta meni punainen härkä, rummuttajat perässä. Äkkiä lapsille vaatetta päälle ja pihalla katsomaan, minä jäin kuvaamaan parvekkeelta, Sami napsi kuvia paikan päältä.











Hienolta näytti ja kuulosti!

Täällä oli viime viikon todella kesäiset kelit, perjantaina oli varjossa +25 astetta ja se tuntui ihanalta! Nyt on kuitenkin jo ilma viilentynyt, tänään oli aamulla vain +6 ja vettä sataa, illaksi on luvassa jotain jääsateen tapaista ja viilenevää ja seuraavaksi pariksi viikoksi on luvassa melkeinpä vain vettä... No, sitä tämä kevät on, välillä todella lämmintä ja aurinkoista, sitten usein pitkä pätkä vesisadetta ja taas hieman lämpöisempää.

Tytöt haluavat usein jäädä koulun jälkeen hetkeksi koulun pihalle leikkimään ja viime viikolla annoin luvan erittäin mielelläni, kukapa ei hetkeä jaksaisi auringon lämmössä odotella ja katsella, kun lapsilla on hauskaa!













Tässä vielä kuva perjantailta, kun Säde ja Vuokko oli lähdössä kouluun. Ystävänpäivän vuoksi sai pukeutua vaaleanpunaiseen, valkoiseen tai punaiseen, tässä meidän neidit:



Varpu oli pois perjantaina, tytöt sairastivat kaikki viikon sisään pikaisen vatsataudin ja olivat sen vuoksi pari päivää koulusta pois. Nyt toivon mukaan loppukevät menisi hieman paremmissa merkeissä, aika paljon on sairastelua mahtunut jo tähän alkuvuoteen!

Oikein mukavaa viikkoa kaikille!

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Vielä muutama lomakuva

Kotona ollaan oltu jo viikko, joten aika laittaa vielä viimeiset lomakuvat tänne. Voisin ehkä vielä tehdä tuosta meidän hotellista jonkinlaisen arvostelun, sillä sitä voin kyllä suositella kaikille lämpimästi! Mikään viiden tähden luksus se ei ollut, oli sisällä muurahaisia, alla oleva ravintola aiheutti jonkin verran meteliä olohuoneeseen ym., mutta palvelu oli hyvää, makuuhuoneen sijainti rauhallinen, hyvä ranta, hyvät aamupalat ym., joten tulossa on!

Kävimme viimeisenä päivänä laittamassa tytöille hienot "tatuoinnit", tässä Varpun ja Vuokon:





Tässä viimeisen illan auringonlaskusta:







Tytöille laitettiin myös lettejä:



Vikana aamuna lähdimme jo 6:15 hotellista kohti satamaa ja tällä kyydillä menimme mantereelle:



Tässä pientä energianpurkausta Hong Kongin kentällä:





Ja tuli välillä unikin :-)



Tänään olemme saaneet nauttia kauniista kevätsäästä, hupparin kanssa tuli ihan kuuma ulkona, ikävää vaan, että ensi viikolle on luvattu huomattavasti viileämpää, mutta tästä se kevät kuitenkin alkaa vähitellen, vaikka tulisi luntakin, niin tulee niitä aurinkoisia ja lämpimiäkin päiviä, koko ajan enemmän ja enemmän!