CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 28. marraskuuta 2008

Kolmen kärki

Joissain blogeissa on kiertänyt tämä ja teenpä nyt itsekin!

10 vuotta sitten eli vuonna 1998

1. Olin alkuvuoden töissä Päivänkehrän koulun keittiössä tai siellä vierähti pari vuotta, määräaikainen työsuhde loppui toukokuun lopussa.
2. Menin heinäkuun 11. naimisiin!
3. Sain esikoiseni 27.11. eli Säde täytti eilen 10 vuotta!!!

5 vuotta sitten eli vuonna 2003

1. Aloitin Farmanomi-opinnot Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksessa Malmilla.
2. Aloitin työt Vantaan Ikeassa opiskelun ohessa.
3. Tein positiivisen raskaustestin.

3 vuotta sitten eli vuonna 2005

1. Olin äitiyslomalla kaksosten kanssa.
2. Muutimme Kiinaan!
3.Kävimme lomalla Etelä-Koreassa, Seoulissa.

Tähän asti vuonna 2008

1. Alkuvuoden suunnittelimme kesän muuttoa, olimme muuttamassa pois Kiinasta.
2. Sami saikin uuden sopparin ja jäimme tänne, muutimme kuitenkin toiseen asuntoon.
3. Pienet tytöt aloittivat uudessa kiinalaisessa päiväkodissa.

Eilen

1. Säde täytti 10 vuotta, minkä johdosta vein hänen luokalleen donitseja.
2. Olin aamupäivän koululla Passport clubissa
3. Tein ostoksia lauantain synttärijuhlaa varten.

Tänään

1. Olin aamulla koululla Asseblyssä
2. Kävin Carrefourissa
3. Säde on koululla ilta kahdeksaan asti, jonka jälkeen hänen hollantilainen ystävänsä tulee meille yökylään.

Huomenna

1. Haemme Big Apple Donutsista viisi isoa laatikkoa donitseja
2. Juhlimme prinsessojamme n. 40 vieraan voimin.
3. Huokaisemme illalla helpotuksesta ja ehkä nautimme glögiä.

Ensi vuonna eli vuonna 2009

1.. Varpu ja Vuokko aloittavat kansainvälisessä koulussa pre-K ryhmässä
2. Temme alkuvuodesta pitkän loman Boracaylle (yhteensä 11 yötä)
3. Mitä todennöisimmin (99.9% varmuudella) muutamme heinäkuussa, mutta minne, sitä emme vielä tiedä!

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Matkalla kouluun



Meillä puhutaan nykyään kovasti kielillä. Kansainvälisen koulun aloittamisen lähestyminen on varmasti siihen syynä. Varpu ja Vuokko tietävät, että siellä ei puhuta ayin kieltä eikä äidin ja isin kieltä. Niinpä meillä puhutaan nyt hieman englannin tapaista, mutta kuitenkin totaalisen siansaksaa, onneksi Vuokko kuitenkin yleensä tulkkaa, mitä on sanonut :-) Vuokko siis enemmän treenaa tuota. Varpu taas on alkanut puhumaan meidänkin kuulleen enemmän kiinaa. Eilen esitteli naapurin ayin minulle - ta shi Jonaspoika ayi - hän on Jonaspojan ayi :-) Jonas on samassa päiväkodissa oleva itävaltalainen poika, ovat hyviä kavereita nuo kolme. Sitten esitteli ayille - ta shi wode mama, wode papa shi - äiti, missä isi on? Kun kerroin, että töissä, niin hetken mietti ja jatkoi lausetta sanoin, mikä oli meidän ayin mielestä ihan oikein :-) 



Varpun ja Vuokon koulussa ei ole lämmitystä tai se ei ainakaan ole vielä päällä. Tytöt ovat siten koulussa takit päällä sisälläkin. Koulussa laittoivat tänään niskan ja yläselän kohdalle lämpimät pyyhkeet, takin sisään siis. Joku idea siinä varmaan oli.



Lauantaina juhlitaan tyttöjen synttäreitä. Säteellä on virallinen päivä huomenna ja neiti täyttää siis jo 10 vuotta!!! Juhlimme lauantaina kuitenkin prinsessateemalla kaikkia tyttöjä, sillä Varpun ja Vuokon bileet jäi kesällä pitämättä ja he ovat niin juhlien ja synttääreiden ystäviä, että pakkohan heitäkin on juhlia! Monissa juhlissa ollaan syksyn aikana oltu ja aina kysyvät, että koska Varpun ja Vuokon synttärit on?!



Säde treenailee kovasti joululauluja. Heillä on koulussa taas talvikonsertti ja lisäksi tuossa läheisessä Four Points -hotellissa on jouluvalojen sytytys, missä laulaa alakoululaisia, Säde mukana myös. Ensi viikon maanantaina on Hyattissa valojen sytytys, missä laulaa isommat koululaiset ja saman viikon perjantaina eli 5. joulukuuta tuolla Four Pointissa. 



Juhlia ja menoa riittää melkein jouluun asti. Nyt lauantaina on meidän omat juhlat, sunnuntaina mennään Roseen erään ruotsalaisrouvan järjestämiin perinteisiin glögijuhliin. Maanantaina ajattelin mennä tuonne Hyattiin, tiistaina olisi taas eräät glögit tarjolla, perjantaina tuo Four Points, lauantaina vietetään lähinnä suomalaisten kesken pikkujoulut ja sitten seuraavalla viikolla olisi koulun talvikonsertti ja isompien oppilaiden joulunäytelmä, minne menemme Samin ja Säteen kanssa. Paljon on siis kaikenlaista tiedossa parin viikon sisällä ja varmaan vielä lisää juttuja tulee!



Joulun vietämme täällä, kinkkutilaus on tekeillä ja muutoin tehdään omia pöperöitä. Mietin porkkanalaatikon tekoa ja muutoin sitten kalaa monessa muodossa, rosollin tapaista ym. kivaa. Jälkkäriksi juustoja, suklaata, toivon mukaan jostain yksi Vihreä kuula -paketti ilmestyisi, juodaan glögiä jne., kaikkea hyvää siis. Joululahjoja ostamme lapsille, ei mielettömästi, muutama vähän isompi ja ns. parempi kaikille, ehkä Varpulle ja Vuokolle joku isompi yhteinen. Ayille pitäisi kanssa jotain keksiä, viime vuonnahan ostimme hänelle kännykän. Täällä kun ei joulua varsinaisesti vietetä, niin ei joululahjoja tarvitsisi ostaa, mutta koska me vietetään, niin ostetaan, olen sitten kiinalaisen uuden vuoden aikoihin antanut yleensä vain rahaa. 



Siinä meidän tirriäiset lähikuvassa! Viime viikolla Varpu oli hereillä melkein joka aamu viimeistään 6:30, tällä viikolla unta on onneksi riittänyt vähän enemmän! Leikkivät periaatteessa ihan nätisti omassa huoneessaan meidän heräämiseen asti, mutta yleensä kailottavat niin kovaan ääneen ettei oikein pysty nukkumaan siitä metelissä...

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Metrotunneli romahtanut - meillä kaikki ok!

Muistan, kun keväällä kuulin Kolumbiassa olleen maanjäristys ja heti tuli pelko siellä olevien ystävien vuoksi. Samoin muistan ihmisten olleen hädissään meistä, kun Kiinassa oli iso maanjäristys, kaukana meistä. Tänään on Hangzhou ollut uutisissa Suomessakin metrotunnelin romahtamisen vuoksi, rakenteilla oleva tunneli oli Ylen uutisten mukaan romahtanut ja kuoppaan oli pudonnut mm. bussi! Koska noin läheltä liippaa, niin piti kirjoittaa ihan siksi, että kaikki tietävät meidän olevan kunnossa, ei oltu lähelläkään ja tiettävästi kukaan suomalainen ei ole tuolla ollut.

Jatkan sunnuntaipuuhia -->

perjantai 14. marraskuuta 2008

Sumuinen perjantai

Kun aamulla vilkaisin ensimmäisen kerran ikkunasta ulos tuli jollain tavalla häikäistynyt olo. Piti hieraista silmiä ja katsoa uudestaan. Ei näy mitään! Mieletön sumu oli vallannut ympäristön!



Kun vein Säteen kouluun tai tuohon tien toiselle puolelle, haluaa mennä loppumatkan yksin, niin otin joitain kuvia. Otin yhden kuvan keskellä tietä, katsoin ensin molempiin suuntiin, että ei näy autoja, sitten nopea näpsäisy, yhtäkkiä kuulen autojen tööttäyksiä ja katsoessani toiseen suuntaan on päälle tulossa yksi rekka ja henkilöauto, no, onneksi vauhti ei ollut heillä kova ja ehdin alta pois. Kovasti tuli mieleen taas vuoden takainen Shanghain reissu, kun tässä sumussa jäätiin keskelle moottoritien ketjukolarisumaa...

Mutta tässä pari kuvaa koulumatkalta:







Kohta lähden kohti Rosea, mistä jatkamme matkaa vielä hieman eteenpäin Säteen luokkakaverin äidin koruesittelyyn. Hänen ensimmäinen korukokoelmansa on valmistunut ja pitää siten ensimmäisen näyttelynsä.Tuolta menemme vielä Roseen lounaalle, jossa suunnittelemme pikkujouluja.

Viikonlopulle ei ole onneksi mitään ihmeellisempää suunnitteilla, kotona on paljon kaikenlaista puuhaa, pitäisi vihdoin saada jotain tauluntapaisia seinille ja muutenkin laittaa kaikki lopullisesti kuntoon. Parin viikon kuluttua olisi tarkoitus viettää tyttöjen syntymäpäivinä, myös Varpun ja Vuokon, kun ne jäi kesällä viettämättä täysin.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

Käykää muuten kurkkaamassa uutta valokuvablogiani Satu's photos, tuonne laitan teeman mukaisesti joka päivä yhden kuva. Sieltä löytyy linkit myös muiden samassa veneessä olevien blogeihin, joihin osaan ei ikävä kyllä pääse ilman kutsua ja osa ei noudata tällä hetkellä noita teemoja, hienoja kuvia kuitenkin löytyy paljon!

maanantai 10. marraskuuta 2008

Joulua odotellessa

Minä täällä odotan jo malttamattomasti joulua! Lauantaina shoppailimme parin rouvan kanssa Shanghaissa koko päivän, lähdimme Hangzhousta aamulla 8 aikaan ja Ikeasta kotimatkalla illalla 8 aikaan... Kävimme ensin HongMei lu:n kopiomarkkinoilla, tuolla myydään paljon silkkipäällyisteisiä valokuva-albumeita, muistikirjoja ym., niitä tuli ostettua yksi kassillinen. Löysimme myös jotain joulukoristeita ja muita jouluisia juttuja, mitä aion antaa pieniksi lahjoiksi.



Tuolta menimme vieressä olevalle ravintolakadulle ja nautimme lounaan Blue Frogissa. Seuraavaksi melko lähellä oleville kukkamarkkinoille, missä on useampi joulukauppa ja sieltä lähti mulle mukaan aika lailla kaikenlaista, otan kuvia, kunhan ne vähitellen pääsevät esille, lähinnä siis koristeita. Sitten Ikeaan, mistä ostin myös muutamat jouluvalot, lisäksi mm. Varpun ja Vuokon huoneeseen maton ja uuden kattolampun rikki menneen tilalle. Saimme vielä Ikean ruokakaupasta glögiä, piparkakkutalo-paketin, Aladdin-suklaarasioita, salmiakki ynnä muuta namia. Noita rasioita pitää varmaan käydä vielä lähempänä joulua ostamassa lisää, jos vaan on.



Eilen oli isänpäivä, jota emme sen kummemmin juhlineet, lahjaksi Sami sai suklaata Ikean tuliaisina :-) Touhusimme aamulla hetken kotona, lähdimme ostamaan tytöille kenkiä, lounastimme mäkkärissä, haimme hamsterille puruja ja ruokaa ja lopuksi jonotimme hetken donitseja, uusi donitsikahvila tuntuu olevan todella suosittu, jonoa oli pitkälle ulos asti! Hieno homma!



Tänään olen askarrellut hieman, tehnyt pientä ristipistotyötä eräälle irkkikamulle joululahjaksi, lisäksi tein pienen kirjan, noita kutsutaan virallisesti nimellä Maze book. Onnistui hienosti ja aion tehdä noita lahjaksi sopivammasta paperista.



Kuvat on vikaa lukuunottamatta Varpun ja Vuokon syksyn koulumuotia :-) Viimeinen otettu pari viikkoa sitten sunnuntaina ulkoillessamme.