CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistai 16. joulukuuta 2008

Joulumeemi

Nina haastoi jouluiseen meemiin ja mielelläni vastaan!

Pidätkö joulusta? Miksi?

Rakastan joulua! Joulu vaan on ihanaa aikaa! Rakastan kynttilöitä, jouluvaloja, koristeita, musiikkia, lahjojen miettimistä ja ostoa, paketoimista, glögiä jne., on ihanaa laittaa lapsille pieniä yllätyksiä ja miettiä heidän kanssaan joulujuttuja.

Miten tahtoisit viettää joulusi? Kenen kanssa? Missä?

Mieluiten olisin jouluaaton Suomessa äidin, siskoni ja hänen miehensä kanssa ja muina päivinä näkisin Samin vanhempia ja sisaruksia perheineen.

Onko sinulla joulukalenteria? Minkälainen?

Minulla on partiolaisten adventtikalenteri, jonka kuviin olen tänä vuonna ollut hieman pettynyt. Mun mielestä luukuista pitäisi paljastua jotain jouluista ja tänä vuonna aika harvasta luukusta on tullut jouluista. Muutoin nuo on ihania kalentereista, luukuista tulee pääkuvaan sopiva kuva eli ikkunoihin ilmestyy kynttilöitä jne.

Pelkäsitkö pienenä joulupukkia?

En ainakaan muista pelänneeni.

Mikä on ensimmäinen muistamasi joulu?

Yksi muisto on joululta, kun sain upeat nukenvaunut lahjaksi. Ikää en muista, mutta tarina kertoo, että olin syyttänyt joulupukkia niiden ostosta, että oli ostanut ne ihan tahalleen mulle :-) Olisin siis todennäköisesti ottanut mielummin vaikka autoradan, nuket ei tuossa vaiheessa ja myöhemminkään ollut ihan niin pop :-)

Missä vietät joulusi tänä vuonna?

Kotona täällä Kiinassa oman perheen kesken.

Oletko ollut tuhma vai kiltti?

Pyrin olemaan kiltti, mutta aina ei jaksa.

Mitä toivot eniten jouluksi?

Maailmaan rauhaa... Että kaikilla läheisillä olisi mukava joulu. Että saan nauttia kiireettömästä ajasta kotona, syöden hyvää ruokaa, katsoen jouluisia elokuvia. Että lapset leikkisivät tyytyväisinä uusilla leluillaan eivätkä tappelisi 10 minuutin välein :-) Että taivaalta tulisi muutama lumihiutale.

Mieluisin jouluruokasi?

Rosolli! Ja taitaa jäädä saamatta, oikeanlaisia punajuuria ei taida löytyä. Myös sienisalaatti olisi mieletön juttu!

Oletko kenties jo ostanut/saanut valmiiksi kaikki aikomasi lahjat?

En todellakaan! Mutta eiköhän ne hoidu!

Mikä on sinun kaunein joululaulusi?

Niitä on monta, mutta tänä vuonna olen miettinyt paljon Joulumaan sanoja, ne kolahtaa!

Paras jouluaiheinen elokuva?

Lumiukko on tietysti aivan ihana! Melkein kaikki jouluiset uppoaa, jouluelokuva ei voi olla liian siirappinen!

Paras joulumuisto?

Tuorein paras muisto on kahden vuoden takaa, kun olimme joulun Suomessa. Meillä kävi jopa joulupukki!

Mitä joulussa odotat eniten?

Taisin jo kerran vastata tähän, yhdessäoloa, rauhaa ja rakkautta. Ehkä pidän verhot kiinni, nautin kynttilöistä ja kuvittelen olevani jossian muualla.

Minkälainen joulukuusi teillä on?

Muovinen, jonka ostimme ensimmäisenä jouluna täällä 2006. Se koristeltiin jo reilu viikko sitten.

Osallistutko salaiseen pikkujoululahjan vaihtoon koulussa tai työpaikalla?

En osallistunut, jos ei lasketa paketteja, jotka vaihdoimme pikkujouluissamme. Sain kauniin kynttilänjalan.

Onko sinulla pikkujouluja tiedossa?

Oli yhdet itsenäisyyspäivänä ja oli mukavaa!

Kuinka monta joulukorttia lähetät?

Lähetin vain kaksi, ostin kyllä kortteja vinon pinon, mutta jäi postittamatta ja luottamus Kiinan postiin on tällä hetkellä hieman huono. Muutamat kukkaset Interflora on jo toimittanut tai toimittaa ja muiden korttien postimaksut taidan lahjoittaa johonkin hyvään.

Joulutoiveesi?

Että kaikilla olisi hyvä olla!

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jos ylipäätään löydät punajuuria ( siis "raakoja", käsittelemättömiä" ), niin kyllä niistä rosolliin kelvolliset ainekset saa. Muinoin Jenkeissä jouluja viettäneenä keitin punajuuret ja keittämisen jälkeen annoin maustua etikkaliemessä, jossa oli muistaakseni sokeria ja vähän suolaa. Hyvin pelitti ja ihan aidon makuista tuli:)

Nina kirjoitti...

Minä ostin viimeksi Metrosta säilykepunajuuria ja ne oli hyviä! Ei ollenkaan niitä samoja, joita pari vuotta sitten sieltä sain!
Olivat ihan kotoisan makuisia, kannattaa käydä katsomassa. Merkki taisi olla Kraft vai mikä se nyt onkaan...

Illodina kirjoitti...

Uudehko lukija ilmottautuu :).

Voih, toi on kylla yhta tuskaa, kun yrittaa keksia mista ainekset omiin makumuisteloihin. Toivottavasti punajuuria jonkinmoisia viela loytyy, eihan sita ilman rosollia jouluna sovi olla :).

Jouluisia terkkuja tyynenmeren toiselta reunalta!

Anonyymi kirjoitti...

Kuhne-merkkiset lasipurkissa olleet punajuuret maistuivat melkein suomalaisille. Ja minuna makuraatini koostuu kolmesta erittäin tarkasta ruokailijasta. Suzhoussa löysin niitä Yumwaysta, Metrosta ja Shanghaissa Cityshopista. Kokeilepa jos löytäisit niitä! Tölkkipunajuuret olivat mielestäni aika mauttomia.

Anonyymi kirjoitti...

Purkkipunajuuria saa just Kuhnen ja joku muukin. Raakojakin löytyy CityShopista. Eli ei kun rosollin laittoon =)

Jouluja!

Kata Suzhousta

PS! Suzhouren Yumway on historiaa....

Mrsme kirjoitti...

Kiitos kaikille punajuurivinkeistä :-) Ostin Metrosta Kuhnen viipalepunajuuria, jospa niistä rorolli tulisi! Mulle maistuvat maustekurkut olenkin jo löytänyt ja niiden lisäksi laitan vain porkkanaa.

Stina, kiva kun löysit tänne!

Oikein mukavaa joulua teille kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein leppoisaa ja rentouttavaa joulua koko perheelle! Erityisterkut kummipojalta, josta on tullut vahvasti tahtova (jo nyt...) mammanpoika ja joka roikkuu parhaillaan laahuksena jalassa.

Mrsme kirjoitti...

P, kiva kuulla, että kummipoika pitää sut kiireisenä :-) Kamala ikävä!!!

ms kirjoitti...

Tulin toivottamaan ihanaa ja onnellista joulua koko perheelle!! <3 Ja hurjasti lämpöisiä terkkuja!!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein ihanaa Joulua teidän perheelle!

Illodina kirjoitti...

Hyvaa Joulua taaltakin :D!

Susa kirjoitti...

Oikein ihanaa Joulua teille kaikille!

pebaline.vuodatus.net kirjoitti...

Joulu meni jo, mutta iloiset uuden vuoden toivotukset taalta Lontoosta. Odotankin alkuvuoden kiinalaisen uuden vuoden juhlintaa enemman taalla paassa kuin taman viikkoisia ilotulituksia. :)