CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 12. syyskuuta 2008

Uusi ulkoasu

Päätin kokeilla hieman uutta sivupohjaa, vasemmalta löytyy linkki sivustolle, mistä tämän löysin. Kahvikuppi sopinee hyvin kahvin liikakäyttäjän blogiin!


Tänään mulla olikin kahviseuraa, leikkasi ensin pienten tyttöjen hiukset ja sitten palkaksi sai mutteripannulla keitettyä kahvia, pinaatti-feta-piirakkaa ja Betty Crockerin lisää vain rasva ja muna -pikkuleipiä. Kiitos Ansku saksimisesta ja kahviseurasta!

Ayi teki meille ihan mielettömän ihania pöperöitä tänään, hänellä on kokkauspäivä aina perjantaisin ja tänään taisi riisin lisäksi olla kuutta tai seitsemää eri ruokaa. Osa ihan simppeliä, kuten vaikka höyrytetyt parsakaalit tai paistettu kaali, mutta myös mun tämän hetken ehdottomasti lempiruokaa eli pähkinäkanaa, sanoinkin ayillemme, että se on mun lemppariruoka! En koskaan sano, mitä ruokaa haluaisin hänen tekevän eli aina yllättää meidän kokkauksellaan ja usein on joku uusi kokeilu, tänään se oli tofu, mikä oli myös maistuvaa.

Enemmänkin olisi juttua, mutta nyt ei jaksa. Jatkan neulomista vielä hetken ja sitten kirjan kanssa petiin. Huomenna tiedossa ehkä kirjakaupassa käyntiä ja kahvittelua jossain koko perheen kera ja illalla tulee Samin vanha työkaveri melkein naapurista käymään. Sunnuntaina ainakin ratsastus ja iltapäivällä sähly. Maanantai on Samilla vapaa, Säde menee normaalisti kouluun ja me käymme Varpun ja Vuokon kanssa tutustumiskäynnillä tuolla "isossa koulussa" eli kansainvälisessä koulussa. Kiinalainen päiväkoti aukeaakin vasta kuun lopussa, yllättäen ei ollutkaan valmis sovittuna päivänä...

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

12 kommenttia:

JaaPa kirjoitti...

Tosi kiva pohja! Tykkään kovasti, vaikka kahvista en pidäkään ;)

Ei oikein ehdi eikä jaksa kommentoida tällä hetkellä. Koulu ja perhe vie kaiken energian. Kivaa kuitenkin on :) Eiköhän se tästä rutinoidu, tosin tehtävien määrä ja vaativuus vaan kasvaa... Kuulemma..

Anonyymi kirjoitti...

Vaihtelu virkistää joskus sivupohjan muokkauksen suhteen myös :D Itsekin sain uudistuneet sivut, kun sain apua eräältä henkilöltä, eikä siinä mennytkään kuin 12 tuntia toisena päivänä ja hieman lisää seuraavana, mut tulos on vaivan arvoinen :D
Nyt vaan miettimään, miten palkitsen tämän uurastajan..
Oispa itselläkin kokki kotona ;) .. tai no.. onhan mulla.. kun tarkemmin ajattelee ;) :D :D

Maurelita kirjoitti...

Todella upeeta ! Ja kiva jos typepad toimii ja pääset lukemaan... oletko kokeillut saatko google readeriin tai oman koneen rss-lukijaan edes tekstejä kielletyistä ? Esim RSS Bandit voisi toimia, asennettin se duunissa kaikille ja sinne saan mm kiellettyjen vuodatuksen blogien sisällöt, kun lähetän kotoa rss-syötteen osoitteen...

Mutta fb taitaa toimia kuitenkin ?! =)

Anonyymi kirjoitti...

Selailin blogilistalta omia suosikkeja tässä aamukahvia hörppiessä ja hetken olin ihan hämillään, että kenen blogiin olen tullut... sivupohja on ihana, toisen kahviaddiktin mieleen :)

Voi kun meilläkin olisi tuollainen Ayi tekemässä pähkinäkanaa!

En muista oletko joskus kertonut, mutta nyt heräsi kysymys että puhutko teidän Ayin kanssa englantia vai kiinaa? Siis miten paljon sinä olet siellä kieltä oppinut :)

Mrsme kirjoitti...

Jaana, ajan kanssa varmaan tulee parempi opiskelurutiini, eikä kaikki enää tunnu niin työläiltä. Mutta on tuommoinen kokopäiväinen opiskelu perheelliselle rankkaa, muistan ettei meinaa tunnit vuorokaudessa oikein riittää. Jaksuja sinne!

Anja, mä olen miettinyt ihan oman pohjan tekoa, mutta siihen voi mennä kyllä aikaa... On tuommonen oma kotikokki kiva, ei vaan viitsi liian usein pyytää kokkaamaan ettei kyllästy, kun kuitenkin aika lailla samanlaisia pöperöt usein ovat raaka-aineista riippumatta, aina onneksi hyvää!

Maurelita, en oo noihin rss-juttuihin tutustunut oikein ollenkaan, mutta tota voisi kyllä kokeilla, jos vaikka sensuuri taas iskee! Naamakirja toimii yleensä ihan täydellisesti!

Kaneli, jokaisella pitäisi olla oma ayi! Meidän ayi puhui meille tullessaan 2 vuotta sitten vain muutaman sanan englantia ja mä vain muutaman sanan kiinaa. Hän on kuitenkin oppinut nyt parin vuoden aikana paljon englantia ja sillä pääsääntöisesti kommunikoimme, mä edelleen osaan sen muutaman sanan kiinaa :-) Varpu ja Vuokko ovat opettaneet myös suomea ja aika paljon kuulee ayin suusta nykyään suomeakin, mikä on aika hassua :-) Sanoo suomeksi aina mm. kengät pois, käsipesu jne. :-)

Sennie kirjoitti...

Ihana ayi teillä, vielä suomea oppinut :-D Oikein hauskaa viikonloppua toivotellen (oma kahvikuppi kädessä)!!

Mrsme kirjoitti...

sennie, juu, meillä on ollut onni ayin valinnassa! Toki on asioita mitkä ärsyttää välillä ihan suunnattomasti, osittain ihan kulttuurieroista johtuvia. Mutta en kyllä pois antaisi!

Anonyymi kirjoitti...

Kiina-ruokaa on ISO ikävä! Mun herkku oli ehdottomasti pitkät vihreät pavut, ihan missä muodossa tahansa. Suomessa ne paistuu ihan puulta ja muutenkin Suomessa tulee syötyä kasviksia aivan liian vähän. On kyllä hienoa että teidän ayi on noin toimelias: touhuaa pikku-tyttöjen kanssa, laittaa hyviä ruokia yms.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan uusi pohja!

Blogissani on sulle jotain! :)

Mrsme kirjoitti...

hanna, ruoka täällä on niiiin ihanaa! Mä tykkään kanssa noista pavuista, etenkin sellaisen mustan melko suolaisen jutun kanssa, mutta myös muulla tavoin laitettuna, ayikin välillä tekee pavuista jotain. Ja ihan ehdoton herkku mulla on valkosipulikurkut, mitä en ole kesän jälkeen vielä syönytkään!

leijonaemo, kiitos!!!

M kirjoitti...

Moro,
Kyllä on sopiva pohja blogille :) Itselläkin alkoi kahvihammasta kolottaa, onneksi on töissä kone, koska muuten ei tällä viikolla jäis aikaa kahvinjuomiseen...

Mullahan oli puhetta että lykkäisin itseni teille kylään, mutta se sit jäi. Lahja uuteen kotiin on jo valmiina eli pitäis vaan löytää sopiva päivä... Otan siis pian taas yhteyttä :)

Mrsme kirjoitti...

mervi, lykkää vaan itsesi kylään, kun sopiva väli tulee! Yksi mahdollisuus on myös, että tuutte joku sunnuntai Peten kanssa ennen kun pojat menee sählyyn? Voidaan sitten tyttöjen kanssa viihdyttää sua sen aikaa! Tai sit viikolla, kaikki käy :-)