CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

perjantai 26. syyskuuta 2008

Päiväkoti alkoi

Tänään oltiin pari tuntia uudessa päiväkodissa. Eipä muuten ole aavistustakaan, että mikä päiväkodin nimi on? Lapsia taisi olla jopa reilu 20 ja kun kaikilla oli äiti tai/ja ayi mukana, niin meteli oli sen mukainen! Yksi opettaja siellä oli enemmän äänessä, esitteli paikkoja, etsittiin omat vesimukit ja sängyt ja leikittiin. Jokaisella lapsella on oma tunnus, mikä on mm. vesimukin ja pikkupyyhkeen kohdalla. 





Meteli oli kyllä kamala, kiinalaiset kun on aika äänestä porukkaa, kaikki kailottaa kovaan ääneen, eikä kukaan nyt varsinaisesti edes yrittänyt saada ihmisiä hiljaiseksi ja siis äänessä olivat lähinnä aikuiset.



Tytöt oli periaatteessa ihan kiinnostuneita menemään tuonne uudestaan. Tutustuminen jatkuu vielä huomenna ja sunnuntaina, en tiedä, että onko siellä koko ajan äiti/ayi mukana vai miten menee. Sitten on viikko lomaa ja loman jälkeen jatkuu varmaankin ihan ilman äitejä. Me päätettiin, että koska tytöt ei todennäköisesti halua nukkua päiväunia ja todennäköisesti päiväkodissa on pakko nukkua, niin pidämme heidät siellä vain aamupäivisin. Mä vien aamulla ja ayi hakee lounaan jälkeen pois. Näin saavat vähän virikettä, touhua, mutta päivä ei ole kovin pitkä.


Tytöt eivät ole koulun ainoat länkkärit. Samassa ryhmässä on pieni poika Itävallasta, he asuvat samassa talossa meidän kanssa. Pienenpien ryhmässä on Säteen opettajan tytär, isä Kanadasta ja äiti kiinalainen. Muita ei tullut vastaan.

Vaikka alku olikin aika kaaosta ja meteliä, niin ihan kivalta paikka vaikutti. Verrattuna edelliseen päiväkotiin, oli tuolla tosi siistiä, vanha oli vanha ja tämä aivan uusi, kaikki vielä kunnossa. Oli kivoja koristeita monessa paikkaa ja paljon kuvia, kaikilta perheiltä pyydettiin perhepotretti kehystettynä, nämä olivat ryhmistä riippuen joko käytävän seinillä tai luokassa pöydillä. Päiväkoti oli suht iso, mutta siellä taisi nyt aloittaa vain kaksi ryhmää.



Koitan muistaa huomenna ottaa vähän lisää kuvia. Ryhmässä on muuten toisetkin kaksoset ja nämä tytöt oli ihan identtisesti puetut ja sama hiusmalli, ei mikään yllätys sinänsä.

Mutta nyt hieman ristipiston tekoa ja sitten Sädettä koulusta hakemaan. Oikein mukavaa viikonloppua kaikille! Erittäin hyvää lomaa kiinansuomalaisille, toisia kutsuu Boracay, toisia Singapore, moni lähtee Japaniin, niin myös me maanantaina!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi että tuli mieleen meidän Janette kun aloitti päiväkodissa Englannissa! Samanlainen saparopää sekin oli.;)

Oikein hyvää lomaa teille Japaniin!
Hannu oli muuten todella iloinen kun olit kertonut minulle ettei tarvitse paljon ottaa vaatteita mukaan...;)

Mrsme kirjoitti...

jaanuska, kiitos, ollaankin ihan loman tarpeessa kaikki! Hannulla onkin helppo homma tällä kertaa pakkaamisen kanssa :-)

Anonyymi kirjoitti...

Täälläkin on koulussa (päiväkoti) kaamea meteli, Poikaa se vähän pelotti alussa viime vuonna, mutta ei ole enää moksiskaan.

Mukavaa lomaa!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Japania! Kiinnostuneena odotan matkakuvia ja -kertomusta, itse kun olen sinne menossa puolentoista kuukauden päästä..

Mrsme kirjoitti...

perheenäiti, nopeasti nuo onneksi tottuu meteliin. Kiitos toivotuksista!

tuuli, teen parhaani! Luulen kyllä, että sulta tulee sitten paremmat kuvat :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kun pari vuotta tai enemmän viettää Kiinassa niin lapsistakin sen huomaa: Heitä ei melu haittaa ja he ovat itsekin paljon kovaäänisempiä kuin suomalaislapset... Suomessa saa suorastaan hyssytellä kun he puhuvat "kiinalaisen normaalisti".

Mrsme kirjoitti...

suzhouren, joo, tuo ongelma on tuttu! Kesällä huomasi, että meillä on ihan kamalan kovaääniset lapset!

Anonyymi kirjoitti...

Onpa ihania päiväkotityttöjä teillä! Hyvää lomaa Japanissa koko perheelle!