CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Heppatyttöjä

Perheemme tytöistä kolme on osoittautunut heppatytöiksi! Isoin on melko innokas, haluaa aina lähteä ratsastamaan, mutta väsähtää tunneilla melko nopeasti, kun se opetteluhan onkin ihan työtä! Nauttii kuitenkin ja oppii koko ajan lisää!



Talleilla ei tarvitse itse hoitaa hevosta kunnon ennen tunnin, eikä huolehtia sen jälkeen. Mä olen kuitenkin sitä mieltä, että tunnin jälkeen pitää heppaa vähän helliä eli harjata ja sitä Säde on hieman harjoitellut. Kentälle mennessä ja sieltä tullessa talutetaan itse hevoset.



Talleilla oli tällä kertaa englantia puhuva opettaja, sanoi olevansa siellä aina sunnuntaisin, toisesta lähteestä kuulin, että joka päivä :-) No, me käydään sunnuntaisin, toivon mukaan on saataville. Opetus on huomattavasti tehokkaampaa, kun on yhteinen kieli!

Pienet haluavat tehdä samaa mitä isommatkin. Heillä onkin mahdollisuus ratsastaa Säteen tuntien aikana, sunnuntaina kumpikin oli hepan selässä 15 minuuttia. Nyt löytyi sopiva kypäräkin ja ajatuksena on ostaa heille oma yhteinen kypärä.





Pienet tytöt ovat ehdottomasti liian nuoria vielä tunneille, etenkin tuolla, mutta kiva tarjota heille kuitenkin mahdollisuus olla hetken hevosen selässä. Tuo heidän 15 minuuttia maksaa saman verran kun Säteen opetustunti, sanoinkin Samille, että pitäisi saada joku perhealennus.



Eilen oli Säteen koululla Back to school night eli melko perinteinen vanhempainilta. Kolmosluokkia on tänä vuonna kaksi ja pääopetus on jaettu kahden opettajan kesken, Säteen luokanopettaja opettaa englantia, kirjoitusta, lukemista ja ainetta nimeltään social studies, missä tänä vuonna opetellaan karttoja ja tutustumaan Aasiaan. Toinen opettaja opettaa matematiikkaa ja tiedettä. Kumpikin tuntuu olevan erityisen innostuneita juuri omista aineistaan, joten kuulosti todella hyvältä. Tämä on nyt jonkinlainen kokeilu tuolla koulussa, että miten toimii. Erityisopettajia on liikunnassa, taiteessa, musiikissa, atk:ssa ja kiinankielessä. Kävimme moikkaamassa uutta taideopettajaa, halusin saada nimelle ja Säteen jutuille kasvot, oikein mukavalta vaikutti!

Tänään olisi ohjelmassa Varpun ja Vuokon terveystarkastuspapereiden haku vanhasta päiväkodista, sitten käyn ostamassa uudet treenikengät (vanhoissa ei mitään vikaa, aivan kuin uudet, mutta noi oli vaan paremmat, vanhat menee ulkokäyttöön) ja treffaan eilen Suomesta palanneen Suomileidin. Uudessakin päiväkodissa vaaditaan tuo terveystarkastus ja kun en oikein haluaisi noita piikittää, jos ei ole ihan pakko, niin koitetaan selvitä noilla vanhoilla papereilla.

Nyt suihkuun ja aamukahville. Oikein mukavaa päiväää!


2 kommenttia:

Lina kirjoitti...

Jännä blogi! Tulen varmasti uudestaankin kurkistamaan millaista elo Kiinassa oikein on.

Mrsme kirjoitti...

Hirmu mielenkiintoinen blogi näyttäisi olevan sinullakin, pitää jossain vaiheessa lukea se kokonaan läpi! Kiitos, kun kommentoit!